Terrafame ostaa Metsähallitukselta maa- ja vesialueita Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöjen vahinkoalueelta

27.04.2020 9:33

terrafame-medium.jpg

Metsähallitus ja Terrafame ovat päässeet sovintoon kokonaisratkaisusta, jossa Terrafame ostaa Metsähallitukselta markkinahintaan kiinteistöjä ja vesialueita Kivijärven alueelta, jossa on Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöjen aiheuttamia vahinkoja. Lisäksi Metsähallitus myy Terrafamelle kaivospiirin läheisyydessä sijaitsevan metsäkiinteistön.

Kajaanin kunnassa sijaitsevan Kivijärven osalta kauppaan sisältyy 25 kappaletta kaavoitettuja, mutta rakentamattomia rantatontteja sekä 165 hehtaaria vesialuetta. Kaivospiirin suunnitteilla olevalla laajennusalueella kauppaan sisältyy 160 hehtaaria metsämaata. Kiinteistökaupan kokonaisarvo on 875 800 euroa. Samalla Metsähallitus peruuttaa vaatimuksensa Kainuun käräjäoikeudessa käsittelyssä olevasta Talvivaaran kaivoksen vahingonkorvausasiassa.

Kaivoksen alapuolisten vesialueiden, erityisesti Laakajärven tila on ympäristöviranomaisten selvitysten mukaan parantunut Metsähallituksen alustavan vaatimuksen ajankohdasta. Sen sijaan Kivijärven ekologinen tila on vuonna 2019 valmistuneen tila-arvion mukaan välttävä. Terrafame on ilmoittanut alkavansa selvittää Kivijärven kunnostamismahdollisuutta.

Kokonaisratkaisun taustalla on sovinto

Talvivaaran kaivoksen vahingonkorvausasia on esillä Kainuun käräjäoikeudessa tänä keväänä korkeimman oikeuden annettua tuomionsa ympäristörikosasiassa marraskuussa 2019. Tuomioistuin oli erottanut asiaan liittyvät vahingonkorvausvaatimukset erilliseksi prosessiksi, joka alkaa rikosasian käsittelyn jälkeen.

Käräjäoikeus on nyt pyytänyt ilmoittamaan, ovatko vaatimukset tai niiden perusteet edelleen voimassa.

Metsähallitus on pyrkinyt aikaisemmin ratkomaan asiaa osallistumalla tuomioistuimen järjestämään vapaaehtoiseen sovitteluprosessiin, joka päättyi tuloksetta. Lisäksi Metsähallitus on hakenut vahingoista korvauksia Talvivaara Sotkamo Oy:n lakisääteisestä ympäristövakuutuksesta Ympäristövakuutuskeskukselta.

Tänään saavutetulla kokonaisratkaisulla Metsähallitus luopuu vaatimuksistaan Talvivaaran vahingonkorvausasiassa. Sovintoratkaisun myötä Terrafamesta tulee merkittävä maa- ja vesialueen omistaja Kivijärven alueella, jolloin se luonnollisesti selvittää myös järven kunnostamismahdollisuutta.

18.09.2020 23:33KATSO TÄSTÄ 25. JUHLA LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana paljon maarakennusalan asiaa!
16.09.2020 9:00LÄHDE MUKAAN JUONNOLLA TAI MAINOSFILMILLÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! 25-juhlalähetys tulossa nyt perjantaina
15.09.2020 9:43Maa- ja vesirakentamisen yrityksillä liikevaihdon kasvu jatkuu vahvana
15.09.2020 9:13Metso Outotec on saanut kaksi anodivalimon tilausta
15.09.2020 9:13Pohjoismaiset louhinta- ja tärinäkonsultit yhdistyvät
14.09.2020 9:12Onninen avasi pikatukun Riihimäellä
13.09.2020 11:11Euroopan raaka-aineiden saanti turvattava
11.09.2020 23:33KATSO TÄSTÄ 11.9. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana paljon maarakennus asiaa...
11.09.2020 12:00Kaivukoneesta vieläkin tehokkaampi - Engcon lanseeraa kampanjan "Do More. Earn More"
10.09.2020 12:01Metso Outotecin Kivenmurskaus-liiketoiminta-alueen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet - ei irtisanomisia

Siirry arkistoon »