Kirjauutuus infrarakentamisen tulevaisuuden haasteista

14.01.2021 16:00

infrarakentamisen-laatu_kansi_hires.jpg

Infrarakentaminen kohtaa lähitulevaisuudessa uudenlaisia haasteita. Kaupungistuminen, väestön ikääntyminen, yleiset tehokkuusvaatimukset ja kustannuspaineet luovat infra-alalle uusia vaatimuksia. DI Olli-Pekka Aalto on koonnut uutuuskirjaansa Infarakentamisen laatu onnistuneen nykyaikaisen infrahankkeen edellytykset.

Merkittävä viime aikojen muutos on, että infran eli katujen, siltojen ja puistojen käyttäjät nähdään asiakkaina. Olli-Pekka Aalto kertoo kirjassaan, miten laadun toteutuminen varmistetaan infrahankkeen eri vaiheissa. Infrahankkeen hyvä lopputulos edellyttää toimivaa suunnittelu- ja rakennusprosessia, jossa kaikki osapuolet: rakennuttaja, suunnittelijat, urakoitsijat, materiaalitoimittajat, viranomaiset ja poliitikot - toimivat yhteistyössä.

”Aloittaessani 2017 projektinjohtajana Helsingin kaupungin Liikenne- ja katusuunnittelussa halusin oppia ymmärtämään uutta toimintaympäristöä. Huomasin, että useimpien ammattilaisten osaaminen ja tietämys oli sangen segmentoitunutta siten, että omat asiat tiedetään hyvin, mutta kokonaisuuksien hahmottaminen on hyvinkin haastavaa. Oli selvitettävä, miten hankkeet toteutuvat, mitä hanketta koskevia päätöksiä tehdään missäkin vaiheessa, ketkä niitä tekevät ja mistä maastoon ilmestyvien rakenteiden laatu todellisuudessa muodostuu”, Aalto kirjoittaa.

Kirja sopii käsikirjaksi infrahankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä oppikirjaksi infra-alan opiskelijoille.

Diplomi-insinööri Olli-Pekka Aalto (s. 1985) on työskennellyt siltojen ja infran taitorakenteiden parissa vuodesta 2009. Siltoja ja muita rakenteita on toteutettu maanteille, rauta- ja raitioteille, teollisuusalueille, kaduille, puistoihin sekä yksityisteille. Aalto toimii nykyisin Helsingin kaupungin Liikenne- ja katusuunnittelussa projektijohtajana.

27.01.2021 10:44Luonnonvarakeskukselta suositukset hankalasti hävitettävän vieraslajijätteen käsittelyyn
27.01.2021 8:00Kulutusosat kovaan käyttöön
26.01.2021 8:00Louhintaliike Ylimäki Oy: Suurten louhintakohteiden toteuttaja
25.01.2021 16:09Maarakennusalan kustannukset laskivat joulukuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta
25.01.2021 8:00Kaikki tienhoitoon Pajakulmalta
24.01.2021 14:30Sami Maaranen, Maanrakennus Maaranen Oy: "Secto ymmärtää urakoitsijaa"
22.01.2021 23:20KATSO TÄSTÄ 22.1.2021 LÄHETYS - Ammattilehden & Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
22.01.2021 8:00Maanrakennus Martti Uusi-Ranta: Työmaat valmiiksi XLpron avulla
21.01.2021 12:10Täyden palvelun konevuokrausta
21.01.2021 11:12Sandvik XReach-etätukiratkaisu globaalisti käyttöön

Siirry arkistoon »