Sievi Capital käynnistää strategiamuutoksen monialakonserniksi - Toimintaa rakennetaan KH-Koneet Group liiketoiminnan ympärille

11.01.2023 15:00

manse2012_kh_koneet.jpg
 
Pääomasijoitusyhtiö Sievi Capitalin tiedotteen mukaan yhtiön hallitus on päättänyt käynnistää strategiauudistuksen, jonka myötä Sievi Capital muuttaa toimintansa pääomasijoitusyhtiöstä monialakonserniksi vuoden 2023 aikana. Keskipitkän aikavälin tavoitteena on muuttua KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi ja luopua aiemman sijoitusstrategian mukaisesti muista kohdeyhtiöistä. 
Sievi Capitalin kohdeyhtiö KH-Koneet Group on Pohjoismaiden johtavia rakennus- ja maansiirtokoneiden myynti- ja vuokrausyhtiöitä. Sievi Capitalin omistusaikana yhtiön liikevaihto on liki nelinkertaistunut ja käyttökate lähes 2,5-kertaistunut. KH-Koneet Groupin liikevaihto oli 200,9 miljoonaa euroa ja käyttökate oli 13,1 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä kahdentoista kuukauden ajanjaksolla.

Monialakonserniin tulevat lisäksi kuulumaan Sievi Capitalin muut nykyiset kohdeyhtiöt Indoor Group (huonekalujen ja sisustustuotteiden vähittäiskauppa), Logistikas (logistiikkapalvelut), Nordic Rescue Group (pelastusajoneuvojen valmistus) ja HTJ (rakennuttajakonsultointi). Näitä kohdeyhtiöitä kehitetään entiseen tapaan, ja niistä on tarkoitus irtautua aiemman sijoitusstrategian mukaisesti.

Rakennemuutos teolliseksi konserniksi etenee tulevina vuosina vaiheittain ja liiketoiminnan asettamat reunaehdot huomioon ottaen. Sievi Capitalin strategiaan ei enää jatkossa kuulu pääomasijoitusten tekeminen uusille toimialoille. Sievi Capitalin muiden kohdeyhtiöiden kehittäminen jatkuu entiseen tapaan, ja niistä on tarkoitus irtautua arvonluonnin kannalta optimaalisessa vaiheessa. Kohdeyhtiöiden irtautumisista tulevina vuosina saadut varat on tarkoitus käyttää KH-Koneet Groupia tukeviin yritysostoihin, muiden kohdeyhtiöiden kehittämiseen ja osinkoihin.

Strategiamuutoksella ei ole vaikutusta Sievi Capitalin tai sen kohdeyhtiöiden johtoryhmän tai hallitusten kokoonpanoon eikä työntekijöiden asemaan. KH-Koneet Groupin toimitusjohtajana jatkaa Teppo Sakari

KH-Koneet Groupilla on vankat näytöt arvonluonnista

Sievi Capitalin toimitusjohtaja Jussi Majamaa:

”Yrittäjävetoinen KH-Koneet Group on ollut menestystarina ja oivallinen esimerkki siitä, miten Sievi Capital on auttanut kohdeyhtiötä kasvamaan ja kukoistamaan. Sievi Capitalin omistuksessa KH-Koneet Group on laajentanut toimintaansa konevuokraukseen ja Ruotsin markkinoille, jossa se on lyhyessä ajassa saavuttanut merkittävän markkina-aseman. Omistuksen aikana yhtiö on liki nelinkertaistanut liikevaihtonsa.

KH-Koneet Group on toimialansa tähti: sillä on ollut toimialan keskivertoa parempi tuloksentekokyky, ja sen kasvu on ollut voimakasta. Yhtiön menestystä tukevat ketterä, itseohjautuva ja hyvin johdettu organisaatio, vahva asiakasymmärrys ja erinomainen asiakaspalvelu, joustava liiketoimintamalli, sekä fokusoitunut yrityskauppastrategia.

Toimialalla on merkittävää potentiaalia kasvuun orgaanisesti ja yritysostoin. Uskomme, että pitkällä aikavälillä KH-Koneet Groupin kyky muuttua markkinan mukana sekä toimintaan sisäänrakennettu joustava reagointikyky muodostavat kestävän pohjan arvonluonnille. Konevuokrauksen kasvava trendi, maanrakentamisen pitkällä aikavälillä kasvava markkina, arvioidut merkittävät investoinnit infrastruktuuriin Pohjoismaissa sekä kaupungistumisen myötä lisääntynyt kiinteistönhuollon koneiden tarve luovat hyvät lähtökohdat kannattavalle kasvulle myös tulevaisuudessa.”

Kaupankäynti Sievi Capitalin osakkeella jatkuu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla entiseen tapaan.

Sievi Capitalin uudesta strategiasta ja taloudellisista tavoitteista tullaan kertomaan tarkemmin syksyllä 2023 järjestettävässä pääomamarkkinapäivässä. 

Sievi Capital tiedote

02.12.2023 13:00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20:00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9:00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11:34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8:00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11:00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10:00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17:00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11:00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21:00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »