Vesijohtotyömaalla hyödynnetään tehokkaita alitusmenetelmiä

02.02.2023 8.30

lannen1.jpg

HSY:n vesijohtotyömaalla Vantaan Tikkurilassa rakennetaan pääurakoitsija GRK Infra Oy:n toimesta uutta päävesijohtoa varmistamaan alueen vedenjakelu tulevaisuudessa. Kuvassa Lännen Alituspalvelu Oy vasaraporasi halkaisijaltaan 900 mm ja pituudeltaan 12 metrisiä valurautaputkia 94 metrin matkan tien alitse, ilman että liikennettä tarvitsi katkaista.

Helsinki sai isännöidä lokakuun alussa ”International No-Dig 2022” konferenssia. Kyseessä on jo 38. kerran järjestetty kansainvälinen kaivamattomiin tekniikoihin keskittyvä seminaari- ja messutapahtuma, mikä keräsi paikanpäälle alan ammattilaisia ympäri maailmaa.

Yhtenä osana tapahtumaa halukkaat osallistujat pääsivät tutustumaan erilaisiin työmaakohteisiin. Vantaan Tikkurilassa saavuttiin HSY:n vesijohtotyömaalle, missä esiteltiin järeän vesijohtoputken vasaraporausta.
- Projektissa rakennetaan uutta päävesijohtoa varmistamaan Tikkurilan alueen vedenjakelu tulevaisuudessa. Hanke on kaikin puolin merkittävä ja pääosin halkaisijaltaan 600 mm valurautaputkea vedetään maan alle yli neljän kilometrin matka; lisäksi asennetaan myös isompaa 900 mm putkea. Hanke on saatu hyvin matkaan, vaikka operoidaan asutusalueella ja liikenteen keskellä, mikä asettaa tietenkin omat vaatimuksensa kaikkeen tekemiseen niin aikataulujen, käytettyjen tekniikoiden kuin turvallisuudenkin osalta, kertoo HSY:n projektipäällikkö Antti Kattilamäki.
Tikkurilan kohteen pääurakoitsijana toimii GRK Infra Oy.
- Hoidamme projektissa kaikki käytännön toimet ja neljällä 5-6 henkilön tiimillä edetään tällä hetkellä - lisäksi hyödynnetään kaivamattomia tekniikoita eli vasara- ja suuntaporausta, mistä vastaa Lännen Alituspalvelu Oy, sanoo GRK Infra Oy:n työnjohtaja Mikko Teikari
lannen2.jpg
HSY:n projektipäällikkö Antti Kattilamäki (vas.) ja GRK Infra Oy:n työnjohtaja Mikko Teikari esittelivät haastavaa projektia, missä pääosin valurautaputkea vedetään maan alle yli neljän kilometrin matka keskellä asutusaluetta ja vilkasta liikennettä. 

Vasaraporauksella isoa putkea tehokkaasti maan alle

Konferenssivieraat pääsivät katsomaan haastavaa työvaihetta, kun Lännen Alituspalvelu vasaraporasi halkaisijaltaan 900 mm ja pituudeltaan 12 metrisiä valurautaputkia 94 metrin matkan tien alitse, ilman että liikennettä tarvitsi katkaista.
- Tämä on aika vaativa kohde, sillä maaperässä on olemassa olevaa kunnallistekniikkaa, savea, moreenia ja kalliota sekä tiukka väli mistä porata. Kallion ja ja putken väli on vain noin 1500 mm joten kun putken halkaisija on 900 mm niin toleranssia jää vain reilut 50 senttiä. Eli pelivaraa on vähän mutta oikeilla välineillä, huolellisella ennakkosuunnittelulla ja osaavalla porukalla homma hoituu, kertoo Lännen Alituspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Pekka Vepsä.
lannen3.jpg
Vasaraporaus on alitusmenetelmä, jolla voidaan tehokkaasti hienontaa kovaa ja tiivistäkin maata. Menetelmän etuna on porausnesteiden käyttämättömyys ja tiivis putken asennus.

Menee myös kovaan graniittiin

Vasaraporaus on alitusmenetelmä, jolla voidaan tehokkaasti hienontaa kovaa ja tiivistäkin maata. Kivet ja kallio muuntuvat hienoksi pölyksi, kun teräsputken kärjessä oleva porakruunu pyöriessään iskee ja jauhaa maa-ainesta. Paineilman ansiosta porakärki iskee kovaa kohteeseen ja tekee tehokasta jälkeä. Kun iskuun yhdistetään mekaaninen liike, voidaan vaivatta hienontaa kovaakin maata. Kruunuporauslaitteiden nykyaikainen tekniikka mahdollistaa myös työskentelyn lähellä rakenteiden pintaa ilman, että tarvitsisi pelätä niiden vaurioitumista.
- Vasaraporaus soveltuu hyvin ongelmalliseen sekamaan ja kivisen maalajin alituksiin sekä kallioon, joiden kohdalla muilla Suomessa käytetyillä alitusmenetelmillä asentaminen on mahdotonta tai ongelmallista. Menetelmän etuna on porausnesteiden käyttämättömyys ja tiivis putken asennus. Asennuksen jälkeisiä putken painumia ei pääse syntymään tiiviin asentamisen vuoksi, toteaa Vepsä.
Järeä vasaraporaaminen vaatii voimaa, mitä tuotetaan työmaalla kompressoreilla. 
- Tässä kohteessa käytetään viittä kompressoria, joista saadaan noin 3000 hevosvoiman teho, ilmaa on käytössä 180 kuutiota ja painetta 24 baria, sanoo Vepsä.
lannen4.jpg
Lännen Alituspalvelu Oy:n Pekka Vepsä ja Katri Ruuhilahti kertoivat yrityksen monipuolisista alituspalveluista, joita tarjotaan yli 30 vuoden kokemuksella Suomen lisäksi Skandinaviassa ja Baltian maissa sekä myös Euroopassa.

Tekniikat valitaan tilanteen mukaan

Vasaraporaamisen lisäksi Lännen Alituspalvelu hyödyntää Tikkurilan vesijohtoprojektissa suuntaporausta.
- Suuntaporaamme Tracto-Technik Grundodrill -koneella noin kilometrin verran halkaisijaltaan 600 mm valurautaputkea maan alle ilman aukikaivamista, ilmoittaa Vepsä.
lannen5.jpg
Helsingissä järjestettiin lokakuun alussa ”International No-Dig 2022” konferenssi, minkä osallistujia saapui tutustumaan vasaraporaukseen Tikkurilan työmaalle. Mukana oli alan ammattilaisia mm. Taiwanista, Etelä-Afrikasta, Brasiliasta, Amerikasta ja Euroopasta.
 

Yli 30 vuoden kokemuksella kansainvälistä urakointia

Vuonna 1988 perustetulla Lännen Alituspalvelulla on yli kolmen vuosikymmenen kokemus alitustekniikoiden hyödyntämisestä infrarakentamisessa.
- Olemme Suomen suurin erilaisiin vaakaporauksiin erikoistunut yritys. Toimialueena on Suomen lisäksi Skandinavia ja Baltian maat sekä myös Eurooppa, mikä kertoo siitä että erikoisosaamiselle ja -laitteille on kysyntää maamme rajojen ulkopuolellakin. Hallitsemme kaikki oleelliset alitusmenetelmät ja pystymme toteuttamaan ne maaperästä tai olosuhteista huolimatta, toiminta onnistuu tehokkaasti myös ahtaissakin paikossa. Kokonaistoteutuksilla ratkaistaan laajoja kokonaisuuksia ja voidaan käyttää useitakin alitustekniikoita, kertoo Pekka Vepsä.
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »