Muutoksia Tamtron Group Oyj:n johtoryhmässä11.05.2023 11:11
Punnitusteknologia-alan edelläkävijä Tamtron Group Oyj hankki yrityskaupassa Lahti Precision Oy:n tämän vuoden maaliskuussa. Integraatioprosessi on edetessään selkeyttänyt kasvavan konsernin toimintamalleja ja sen seurauksena konsernin johtoryhmään on tehty muutoksia. Tamtron Group Oy:n konsernin uuden johtoryhmän muodostavat CEO Mikko Keskinen, CFO Miika Tuominen sekä uusien liiketoimintayksikköjen johtajat Managing Director Industrial Weighing, Juho Koskinen, Executive Vice President On-board Weighing Markus Ritala ja Executive Vice President Digital Services, Matti Sipilä. - Toimintamme jakaminen kolmeen selkeään liiketoiminta-alueeseen selkeyttää sisäisiä toimintamallejamme ja samalla sitä, miten voimme tukea tytäryhtiöitämme ja kansainvälistä jakelijaverkostoamme nykyistä paremmin. Uusi johtoryhmä edustaa paitsi vuosien kokemusta Tamtron-konsernin eri osista, niin myös vahvaa osaamista kansainvälisten teknologiayritysten ja konsernien toiminnan kehittämisestä ja johtamisesta. Uskon, että uusi johtamisrakenne tukee vahvasti kasvustrategian jalkauttamista ja saan siihen avukseni erinomaisen ja kokeneen johtoryhmän, toimitusjohtaja Mikko Keskinen avaa muutoksen taustoja. Uusi johtoryhmä astuu voimaan 11.5.2023 lukien. |