Louhinta Joensuun asema-alueella aiheuttaa elokuussa melua ja muutoksia liikennejärjestelyihin

11.08.2023 7:12

louhinnat_joensuun_ratapihalla.jpg

Joensuun ratapihan toimintavarmuutta parannetaan. Asema-alueella tehdään elokuun aikana louhintoja, jotka aiheuttavat melua ja muutoksia liikennejärjestelyihin.

Joensuun ratapihan parantamisessa on tulossa elokuussa työvaihe, joka aiheuttaa tavanomaista enemmän melua lähialueille ja muutoksia liikennejärjestelyihin.

Asema-alueella tehdään louhintaa 14.8.2023 alkaen. Ensimmäinen louhintavaihe ei aiheuta melua tai muutoksia liikennejärjestelyihin. 17.–24.8.2023 louhintaa siirrytään tekemään lähemmäksi rataa, jolloin vaikutuksia on myös liikenteelle. Kallioita poistetaan räjäytys- ja kiilalouhinnalla, jotta uudet sähköradan rakenteet saadaan paikoilleen.

Louhintaa tehdään arkipäivisin neljästä kuuteen kertaa päivässä. Räjäytykset tehdään kahden tunnin välein kello 9–20. Vanharaitilla on liikenteenohjaaja, joka pysäyttää liikenteen noin viideksi minuutiksi louhintojen ajaksi.

"Tulevat räjäytykset asema-alueella tehdään päiväsaikaan. Eniten ääntä aiheutuu porauksesta, varoitusmerkistä sekä itse räjäytyksestä. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa melua", sanoo hankkeen projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta.

Joensuun ratapihan parantamishankkeessa asemanseutu uudistetaan nykyliikennettä palvelevaksi ja toimivammaksi. Urakoitsijana toimii NRC Group Finland Oy.

27.09.2023 9:09Terrafamen Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi
26.09.2023 11:00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
25.09.2023 9:00YIT neljättä vuotta peräkkäin rakennusalan ihannetyönantaja
22.09.2023 20:45KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.09.2023 9:00Uusi markkinointi- ja myyntijohtaja vahvistamaan Rototiltin kasvupolkua
20.09.2023 9:00NCC rakentaa Rovaniemelle Napsun monitoimitalon
18.09.2023 16:23Tampereen ratikkahankkeen uuden vaiheen suunnittelua jatketaan PIRKKO-yritysryhmittymässä
18.09.2023 14:30Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11:00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9:20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!

Siirry arkistoon »