Kansainväliset opiskelijatiimit veivät Tapojärven kiertotalouskisan kärkipaikat

12.11.2023

2023_Innovation_Challenge_2023_finalistit_juontajat_ja_tuomarit.jpg

Uudet kiertotalouden ideat ja osaajat olivat Tapojärvi Oy:n tähtäimessä kansainvälisessä innovaatiokisassa. Niitä tulikin 22 kansainvälisestä yliopistosta.

”Oli hienoa tulla kuulluksi opiskelijana ja huomata, että omalla työllä voi oikeasti vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin ja luoda jotain ihan uutta”, sanoo Tapojärvi Innovation Challenge-kisan voittajajoukkueeseen kuuluva belgialainen opiskelija Simon Coen.

Samat tavoitteet ovat myös innovaatiokisan kolmatta kertaa järjestäneellä kolarilaisella Tapojärvi Oy:llä, jonka kunnianhimoinen tavoite on olla maailman johtava teollisen kiertotalouden yritys vuonna 2035.

”Meillä on tällaisena hyvinvoivana valtiona suorastaan velvollisuus ottaa vahva rooli maailman kestävyydestä huolehtimisessa. Yhtiönä me näemme teollisen kiertotalouden avaavan meille paljon mahdollisuuksia”, sanoo Tapojärven vt. toimitusjohtaja Mari Pilventö.

Innovation Challenge 2023-tuomaristo
Kilpailun arvovaltainen raati koostui teollisen kiertotalouden ammattilaisista. Kuvassa Mikko Hyytinen Outokummulta, Laurence Lamm EITRawMaterialsista ja Henri Pilventö Tapojärveltä. Neljäntenä tuomarina toimi Fernando Camponi etäyhteyden päästä Italiassa. Camponi edusti Arvedi Acciai Speciali Terniä (AAST).

Kaivosteollisuuden palvelusopimukset tuovat toki toistaiseksi valtaosan Tapojärven liikevaihdosta, mutta yhtiöllä on jo nyt kiertotalouden ratkaisuja viidelle eri teollisuuden alalle. Esimerkiksi Italiassa Tapojärvi on saanut ruostumattoman teräksen tuotannossa syntyvän kuonan hyödyntämiselle End of waste -statuksen. Sen ansiosta terästehtaan jätteestä tulee raaka-ainetta, ja tehtaan jätemäärät tulevat vähenemään merkittävästi.

Metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä Tapojärvi on selvittänyt muun muassa UPM-Kymmenen kanssa projektissa, jossa etsittiin mahdollisuuksia hyödyntää soodasakkaa sementtiä korvaavana raaka-aineena.

LISÄÄ PAINOA KAUPALLISTAMISELLE

Tapojärvi on järjestänyt innovaatiokilpailun kaksi kertaa aiemmin yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Tänä vuonna yhtiö halusi kilpailusta aiempaa kansainvälisemmän. Niinpä kumppaniksi valikoitui eurooppalainen innovaatioverkosto EIT Raw Materials.

Kilpailu kansainvälistyikin kertaheitolla, sillä mukaan tuli 29 joukkuetta 22 yliopistosta. Kaukaisin tiimi tuli Kanadasta, mutta valtaosa osallistujista oli eurooppalaisia.

Madridin teknisestä yliopistosta tulleen kisan voittaneen Team Reactin ideana on yhdistää metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää lentotuhkaa ja puuta, joista valmistetaan aktiivihiiltä ilman ja veden puhdistukseen.

Team React
Team Reactin kehittämä idea perustuu metsäteollisuuden sivutuotteisiin, joista valmistetaan aktiivihiiltä veden ja ilmanpuhdistukseen. Voittajaryhmään kuuluivat belgialainen Simon Coen, brasilialainen Gabriel Avila ja ranskalainen Juliette Bourden.

Kilpailun toiselle sijalle tuli kanadalainen Team Resicler, jonka kokonaisratkaisussa oli luoda rikastushiekasta uudenlaista täyteainemassaa, jota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kaivoksen patorakenteissa. Lisäksi he olivat kehittäneet menetelmän, jolla rikastushiekasta voitaisiin ottaa talteen metalleja.

Tämän vuotisessa kisassa osallistujat olivat pohtineet aiempaa enemmän myös idean kaupallistamista.

”Emme itsekään osanneet aiemmin nostaa kaupallista puolta esille riittävästi. Nyt korostimme jo kilpailukutsussa enemmän markkina-analyysiä”, sanoo Pilventö.

IDEOITA JA OSAAJIA

Vaikka tiimit olivat tehneet innovatiivista ja analyyttistä työtä, järjestäjät eivät odota aivan valmiita tuotteita putkahtaneen esiin. Sekä Tapojärvi että useampikin loppukilpailuun päässyt joukkue ovat kiinnostuneita kehittämään ideoita eteenpäin yhteistyössä.

”Uudet ajatukset ovat tärkeitä, vaikka niistä ei heti tulisikaan tuotetta. Niistä voi kehittyä liiketoimintaa myöhemminkin. Meille tärkeää on löytää myös hyviä tyyppejä”, sanoo Pilventö.

Aiemmista kilpailuista yhtiön palkkalistoille on tullut pari ihmistä sekä muutama diplomityön tekijä. Samoin yhtiö on tutkinut aiempien kilpailujen aikana esiin noussutta ideaa happamien jätevesien neutraloinnista teräskuonan avulla.

Suomalaisia tiimejä ei tällä kertaa valikoitunut viiden loppukilpailuun päässeen joukkoon. Seuraavan innovaatiokilpailun Tapojärvi järjestää kahden vuoden kuluttua, jolloin yhtiö täyttää 70 vuotta.

02.12.2023 13:00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20:00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9:00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11:34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8:00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11:00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10:00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17:00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11:00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21:00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »