Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin

05.02.2024 10.00

tutkijoita.jpg

Minearc-projektissa jaetaan kaivosalan parhaita käytäntöjä ja osaamista kriittisistä raaka-aineista sekä valmiuksia, jotka edistävät kestävää ja vastuullista kaivostoimintaa.

(kuva yllä: Tutkijoita Oulun yliopiston kaivannaisalan yksikössä, Oulu Mining Schoolissa. Kuva Mikko Törmänen.)

Kriittisten raaka-aineiden tarve kasvaa merkittävästi vihreän siirtymän vaatiman teknologian myötä esimerkiksi uusiutuvan energian tuotannossa, akkuteollisuudessa ja sähköautoissa.

Minearc (Mining Innovation Exchange through Arctic Regional Collaboration) -projekti on Yhdysvaltojen ulkoministeriön rahoittama hanke, jota toteuttavat Oulun yliopiston kaivannaisalan yksikkö Oulu Mining School koordinaattorina, Luulajan teknillinen yliopisto (LTU) sekä Mining Finland. Osapuolet julkistivat yhteistyösopimuksen 5.2.2024 Afrikan suurimmassa kaivosalan Mining Indaba -tapahtumassa Etelä-Afrikan Cape Townissa.

Ensimmäiset yhteistyöpajat käynnistyvät jo huhtikuussa 2024 ja vierailut kesällä. Kolmivuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 1,23 miljoonaa dollaria (1,14M euroa).

Euroopan malmipotentiaalin keskittyminen pohjoiseen on jo kauan luonut Pohjoismaihin vahvaa ja vakaata kestävän kaivostoiminnan osaamista. Alkanut yhteistyö on uudenlainen avaus Suomelle ja Oulun yliopiston kaivannaisalan yksikölle ensimmäinen. ”Minearc-yhteistyö edistää kestävän kaivososaamisen vientiä. Jaamme tietotaitoa kriittisistä raaka-aineista sekä kokemuksia mahdollisuuksista ja haasteista, jotka vaikuttavat raaka-aineiden tuotantoon”, kuvaa Oulu Mining Schoolin johtaja, professori Saija Luukkanen.

Oulun yliopistossa toteutetaan ainoana Suomessa tutkimusta ja koulutusta, joka käsittelee koko kaivannaisalan arvoketjua malminetsinnästä jatkojalostukseen tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä. ”Kaivannaisalan kehittäminen kaikkialla suuntautuu voimakkaasti kohti vastuullisia ratkaisuja. Jokaiselta toimijalta ja uusilta osaajilta vaaditaan laajaa ymmärrystä alan merkityksestä globaalien haasteiden ratkaisemisessa ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia sivuuttamatta”, Luukkanen kertoo.

Minearc-ohjelmassa luodaan aktiivinen yhteistyöverkosto, ja ryhmät valituista maista, muun muassa Afrikasta, matkustavat Ruotsiin ja Suomeen kaivosalan koulutuksiin, tapahtumiin ja vierailevat kaivos- ja jalostuslaitoksissa. Työpajojen teemoja ovat esimerkiksi kriittisten raaka-aineiden kestävän tuotannon tekniset ja taloudelliset näkökulmat. Sidosryhmien kanssa jaetaan kokonaisvaltaista näkemystä eri kaivosalojen kehittämisestä ja johtamisesta. Valvonnan ja seurannan tueksi kasvatetaan valmiuksia laatia mittareita kaikilla tasoilla kansallisesta hallituksesta paikallisyhteisöihin.

Yhteistyöllä tuetaan päätöksentekoa, edistetään vastuullisia ja kestäviä kaivostoimintakäytäntöjä sekä houkutellaan sijoittajia.

11.10.2024 10.39Helsinki sujuvoittaa katutyömaiden valmistumisia päivätaksojen korotuksilla
04.10.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 5.10. LÄHETYS! Laajasti koneurakointi ja kuljetusalan asiaa sekä raportti Alihankinta 2024 -messuilta
03.10.2024 16.00Tekoäly tukee Mählersin asiakkaita vuorokauden ympäri, viikonloppuna ja arkena
02.10.2024 11.00Metso investoi energiatehokkaisiin jauhatusprosesseihin hankkimalla pitkäaikaisen kumppaninsa Swiss Tower Mills Mineralsin kokonaan itselleen
01.10.2024 12.36Pekkisen konkurssin vuoksi keskeytyneet katutyöt jatkuvat Helsingissä
01.10.2024 9.00Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen - merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin
27.09.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 27.9. LÄHETYS! Hyviä uutisia erikoislähetys Stadin Mörinöiltä - paljon koneurakointi ja kuljetusalan asiaa
26.09.2024 11.00Pohjanvahvistusratkaisujen asiantuntija nimittää Pohjoismaiden toimitusjohtajan
25.09.2024 9.00Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni 11 % vuoden 2024 toisella neljänneksellä
20.09.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 20.9. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »