Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan

04.03.2024 13.30

Kuvassa Kubotan myyntijohtaja Marko Mustonen Stokker Oy:stä ja Mateko Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Saartoala.

Kubotan M-sarja eli maataloustraktorit tulevat Matekon myyntipisteisiin kautta maan. Kubotan kiinteistötraktorit, lavamönkijät ja leikkurit tulevat puolestaan Matekolle myyntiin Oulussa, Tampereella, Espoossa ja Turussa.

Kubota täydentää Matekon tarjontaa mainiosti, sillä jatkossa saman oven takaa löytyy entistä laajempi kirjo tuotteita ja niihin liittyviä palveluita. Kubotan tuotteille on yhteistä hyvä laatu ja maine, joka sopii meidän tarjontaamme hyvin.

Myynti- ja jälkimarkkinointihenkilöstön koulutukset Kubotan traktoreista ja kiinteistökoneista on aloitettu ja esittelykoneetkin saapuvat myyntipisteisiin kevään mittaan. Matekon henkilöstö on innolla oppimassa uutta ja laajentunut tuotevalikoima tuo uusia mahdollisuuksia meidän ennestäänkin vahvoilla sektoreillamme, kuten kiinteistö- ja ympäristöhuollon yritysten sekä julkisen sektorin kanssa.

Matekon huoltopisteet ottavat vastuun jatkossa myös Kubotan huolto- ja korjaustoimenpiteistä sekä varaosamyynnistä. Tavoitteena on myös saada Matekon sopimushuoltoverkosto mahdollisimman laajasti pitämään huolta Kubotan koneista. Varmistamme tällä lupauksemme luotettavasta kumppanuudesta kaikkialla Suomessa.

Heti Seinäjoen Konepäivillä maaliskuun toisena viikonloppuna meillä on Kubotan M-sarjan maataloustraktorit esillä, ja niitä kuten myös muita Kubotan tuotteita tulee myös muihin toimipisteisiimme sekä huhtikuussa pidettäville Mansen Mörinöille ja Oulun Oikeille Konepäiville.

Matekolle Kubotan tuotteet tarkoittavat eteenpäin menoa – pystymme palvelemaan sekä olemassa olevia että uusia asiakkaitamme entistäkin paremmin ja laajemmin.

14.05.2025 17.00Normet laajentaa sähköistä SmartDrive-mallistoaan uusilla XS- ja L-sarjoilla
14.05.2025 8.00Erikoiskohteiden urakointia edistyksellisillä työmenetelmillä
13.05.2025 9.00Punnitustieto tärkeä osa prosessien hallintaa
09.05.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 2.5. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisia & rata-ajoa - mukana laaja kooste Oulun Oikiat konepäiviltä
09.05.2025 16.09Kompakti Develon DX17Z-7 -kaivukone Genovan rantahankkeessa
08.05.2025 11.00Vesihuoltoalan asiantuntijatapahtuma Tampereella 14.-15.5.2025: 90 puheenvuoroa, uutta tutkimustietoa ja käytännön esimerkkejä
07.05.2025 7.30Alitustyöt ammattitaidolla
06.05.2025 7.30Ammann -maahantuonti Sailmetille
05.05.2025 9.00Stonepower -poravaunuja Kanadaan - tuotanto ennätysvauhdissa
05.05.2025 8.50Louhintahiekka toteuttaa Hermanninrannan rakentamisen ensimmäisen vaiheen - kokonaisurakan arvo 26,5 miljoonaa euroa

Siirry arkistoon »