Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023

22.03.2024 10.00

kaivoskuvaaaaa.jpg

Malminetsintä lisääntyi Suomessa viime vuonna. Kasvua vauhdittivat vihreän siirtymän tarvitsemat metallit ja kullan etsintä.

Myös kaivosteollisuuden investoinnit kasvoivat edellisvuodesta. Tukes on julkaissut tänään 22.3. kaivosviranomaisen tilastokatsauksen 2023. 

Malminetsintä kasvoi voimakkaasti

Malminetsinnästä raportoi viime vuonna Tukesille 59 yhtiötä, jotka investoivat malminetsintään yhteensä 94 miljoonaa euroa. Investointien määrä oli 17 % suurempi kuin vuonna 2022. 10 suurinta yhtiötä vastasi noin 85 % malminetsinnän kustannuksista. Malminetsintäkairauksia tehtiin yhteensä 284 kilometriä (lisäystä 3,6 %). Tutkimustoimintaan oikeuttavien malminetsintälupa-alueiden pinta-ala oli yhteensä 2534 km2.

Malmia etsitään enimmäkseen Lapin alueella, johon keskittyy 78 % Suomessa tehtävästä malminetsinnästä. Malminetsinnän investoinnit kohdistuvat pääosin perusmetallien eli nikkelin ja kuparin sekä kullan etsintään.

Maanomistajille maksettiin malminetsintäkorvauksia noin 6,6 miljoonaa euroa, 12 % aiempaa enemmän. Yhtiöt investoivat malminetsinnän ympäristöselvityksiin ja luontovaikutusten arviointiin 0,8 miljoonaa euroa.

Kaivostoiminnan investoinnit lisääntyivät

Louhinnasta raportoi 21 yhtiötä 39 kaivokselta. Yhtiöt investoivat kaivostoimintaan 380 miljoonaa euroa, mikä on 26 % enemmän kuin 2022. Merkittävimmät investoinnit tehtiin Kevitsan, Terrafamen, Kittilän ja Siilinjärven kaivoksilla. Useita vuosia kestäneet Kemin ja Kittilän kaivosten nostokuiluinvestoinnit valmistuivat.

Malmi- ja hyötykivilouhintaa tehtiin 46,8 miljoonaa tonnia, 6 % vähemmän kuin 2022. Kaivosten kokonaislouhinta kuitenkin lisääntyi edellisvuodesta 7 % ja oli 128,1 miljoonaa tonnia.  Kolme suurinta yhtiötä Terrafame (49,7 Mt) Kevitsa (36,4 Mt) ja Siilinjärvi (26,2 Mt) vastasivat 88 % kaikkien Suomen kaivosten kokonaislouhinnasta.

Tukes on toimivaltainen kaivosviranomainen Suomessa. Vireillä olevien hakemusten kuulutusasiakirjat ja päätökset löytyvät Tukesin verkkosivuilta.

Hakemustilanne ja voimassa olevat lupa-alueet tietoineen löytyvät karttapalvelusta.

29.05.2024 10.44Liikennevakuutuslain uudistus koskee myös kaivuuvahinkoja
28.05.2024 20.00KATSO VIDEO! Puhtaasti korkeammalle - N RENT
24.05.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 24.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.05.2024 8.02Uusi murskausmenetelmä säästää vettä ja energiaa kaivoksilla ja tuottaa parempaa akkumateriaalia - jatkotestaukseen myös muille malmeille
21.05.2024 14.00Metso saavutti sadan kaivoskuorma-autojen lavatoimituksen merkkipaalun - viimeisin lavatoimitus Bolidenin kaivokselle Suomessa
20.05.2024 17.00Suomalaiset Kaivosbarometrissa: Olemme liian riippuvaisia Kiinan ja Venäjän mineraaleista
20.05.2024 10.00Enersensen yhteistyö tuulipuistojen kunnossapidossa OX2:n kanssa saa jatkoa
17.05.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 17.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset - MUKANA IFAT 2024 MESSUKOOSTE!
17.05.2024 12.30Kia EV9 GT Line matkatestissä - maailmanluokan matkantekoa - KATSO VIDEO!
16.05.2024 14.00Metso tuo markkinoille diesel-sähkökäyttöisen Lokotrack EC -sarjan ensimmäiset tuotteet

Siirry arkistoon »