Liikennevakuutuslain uudistus koskee myös kaivuuvahinkoja

29.05.2024 10.44

Kaivuri_tyossa.jpg

Tiealueella aiheutuvien kaivuuvahinkojen korvattavuuden rajoitukset koskevat vain kaivamisen seurauksena aiheutuneita omaisuusvahinkoja. Muut vahingot, jotka eivät johdu suoraan kaivamisesta ja kohdistuvat toimintaan osallistumattomiin sivullisiin, katetaan edelleen liikennevakuutuksesta. Kuusamon Kaivu- ja Kaapeliurakointi Oy

Kesäkuun alusta voimaan tuleva liikennevakuutuslain uudistus tuo rajoituksia myös kaivuuvahinkojen korvaamiseen.  Uudistuksen myötä liikennevakuutuslain nojalla ei jatkossa korvata lainkaan kaivamisessa tapahtuvia omaisuusvahinkoja, kuten sähkökaapeleiden vaurioitumista kaivutöissä.

Tiealueella aiheutuvien kaivuuvahinkojen korvattavuuden rajoitukset koskevat vain kaivamisen seurauksena aiheutuneita omaisuusvahinkoja. Sen sijaan tiealueella tapahtuvan kaivuutyön yhteydessä aiheutuneet muut vahingot, jotka eivät johdu suoraan kaivamisesta ja kohdistuvat toimintaan osallistumattomiin sivullisiin, katetaan edelleen liikennevakuutuksesta. Esimerkiksi, jos kaivinkone kääntämisen yhteydessä osuu ohiajavan ajoneuvon, vahinko korvataan edelleen liikennevakuutuksesta. 

Jos kaivinkone sen sijaan vahingoittaa esimerkiksi maakaapelia kaivamisen yhteydessä, kaapelivauriota ei jatkossa korvata liikennevakuutuksesta. Vakuutuksesta ei korvata myöskään vaurioista mahdollisesti aiheutuvia seurannaisvahinkoja, kuten jännitepiikkien aiheuttamia laitteistovaurioita tai puhtaasti taloudellisia menetyksiä.  

Liikenneväylän ulkopuolella tapahtuvan kaivuutyön seurauksena aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja ei korvata jatkossakaan liikennevakuutuslain nojalla edes sivullisille.  

- Moottoriajoneuvoilla tehtävät työsuoritukset, kuten kaivinkoneella tehdyt kaivuutyöt, edustavat yritystoiminnan tyypillisiä riskejä, eivätkä ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä johtuvia riskejä. Siksi kaivuutyöt on liikennevakuutuslain uudistuksessa jätetty korvauspiirin ulkopuolelle, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu selittää.  

Säännös rajaa omaisuusvahinkojen korvattavuutta liikennevakuutuksesta, mutta ei poista toiminnanharjoittajien mahdollista vahingonkorvausvastuuta. Käytännössä osa liikennevakuutuksella katetuista riskeistä siirtyy vapaaehtoisen vakuutuksen, kuten vastuuvakuutuksen, piiriin. 

- Maansiirtotöitä harjoittavien toimijoiden on hyvä huomioida lain aiheuttamat muutokset ja varmistaa, että tarvittavat vapaaehtoiset vakuutukset, kuten vastuuvakuutukset, ovat ajan tasalla, Tuulensuu muistuttaa. 

20.05.2025 9.00Boliden jatkaa kumppanuutta Alltimen kanssa edistääkseen Kevitsan kaivosalueen terveysturvallisuutta
19.05.2025 12.45Leica 3D-koneohjaus Hyundai -kaivukoneisiin
17.05.2025 11.00Läpimurto rakentamisessa: uusi suomalaismateriaali muuttaa rakennukset päästöjen lähteistä hiilivarastoiksi
16.05.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 16.5. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisia - Teuvalta Tukholmaan ja Tuupakkaan
15.05.2025 8.00Kiviaineskuljetuksia tehokkaalla kalustolla
14.05.2025 17.00Normet laajentaa sähköistä SmartDrive-mallistoaan uusilla XS- ja L-sarjoilla
14.05.2025 8.00Erikoiskohteiden urakointia edistyksellisillä työmenetelmillä
13.05.2025 9.00Punnitustieto tärkeä osa prosessien hallintaa
09.05.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 2.5. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisia & rata-ajoa - mukana laaja kooste Oulun Oikiat konepäiviltä
09.05.2025 16.09Kompakti Develon DX17Z-7 -kaivukone Genovan rantahankkeessa

Siirry arkistoon »