SKAL: Talvitienhoidon vakavat puutteet korjattava välittömästi08.12.2017 13.54
Talventulon viivästyessä liikennesää vuorottelee lauhasta pakastuvaan ja vesisateesta pikkupakkaseen. Liukkaasta tienpinnasta kärsii kaikkina vuorokaudenaikoina erityisesti raskas liikenne, ja seuraukset ovat pahimmillaan olleet kohtalokkaita. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry vaatii tienpitoon muutosta: liikenteen turvallisuuden vaarantava liukkaus on kyettävä torjumaan ennalta. Ammattikuljettajalle normaali talvisää, pakkanen ja lumi eivät ole ongelma turvallisella kuljetuskalustolla. Sen sijaan sulan tienpinnan nopea jäätyminen tai loskaisen tien auraamisen viivyttäminen aiheuttaa sietämättömän tilanteen raskaalle liikenteelle. Jos tienhoitaja ei riittävästi ennakoi kelin muutoksia tai ajoissa ryhdy liukkaudentorjuntaan, tien liukkauden aiheuttamaa vaaraa liikenneturvallisuudelle ei kompensoi kokeneinkaan kuljettaja. - Raskas liikenne ei voi odottaa tuntikausia tienposkessa suola-auton käyntiä. Tienhoitokalustoa on laitettava liikkeelle riittävästi ja hyvissä ajoin ennen vaarallisen liukkauden syntymistä, puheenjohtaja Teppo Mikkola sanoo. |