Destia pääurakoitsijaksi Rauman sataman konttiterminaalin laajennushankkeeseen02.04.2016 9.00 Destia on valittu Rauman sataman konttiterminaalin laajennushankkeen pääurakoitsijaksi. Projektissa laajennetaan nykyistä konttiterminaalia rakentamalla lisää laituritilaa konttilaivoille sekä uutta satamakenttää konttien varastointiin. Työt alkavat huhtikuussa 2016 ja valmistuvat vuoden 2017 loppuun mennessä. – Pääsemme hyödyntämään konttiterminaalin laajennushankkeessa monipuolista osaamistamme vaativissa olosuhteissa, joissa erityisesti ympäristönäkökohdat otetaan huomioon koko toteutuksen ajan. Työ sisältää muun muassa 250 tonnia ja 15 metriä korkeiden laiturin tukimuurielementtien rakentamisen maissa, ja niiden asentamisen meren pohjaan kelluvan nosturin avulla. Töiden vaikutuksia merialueella seurataan koko hankkeen ajan, kertooMarko Vasenius, Destian Länsi-Suomen tulosyksikön johtaja. Destian urakoimassa hankkeessa myös ruopataan meren pohjasta 150 000 m3 maata sekä louhitaan alueelta 300 000 m3 kalliota, joka hyödynnetään uudelleen konttiterminaalialueen rakentamisessa. Samaan aikaan Rauman satamassa on käynnissä myös toinen rakennusurakka, kun Rauman väylän kulkusyvyys syvennetään 10 metristä 12 metriin. Molempien hankkeiden valmistuttua Rauman sataman kilpailukyky paranee merkittävästi. – Satama voi vastaanottaa entistä suurempia laivoja syvemmän väylän ja laitureiden ansiosta, vienti- ja tuontiteollisuuden kuljetustehokkuus kasvaa ja samalla liikenteestä aiheutuvat päästöt vähenevät. Myös konttiterminaalin kapasiteetti lähes kaksinkertaistuu ja toimintatehokkuus paranee merkittävästi. Samalla Rauman satama vastaa maailmanlaajuisten meriliikennemarkkinoiden kehitykseen, jossa aluskoot kasvavat ja lastit siirtyvät entistä enemmän konteissa kuljetettavaksi, toteaa Hannu Asumalahti, Rauman Sataman toimitusjohtaja. |