Destia suunnittelee uuden junaterminaalin Kouvolaan03.04.2016 7.00 Destia on valittu suunnittelijaksi Kouvolan Rail Road Terminal (RRT) -hankkeeseen, jonka myötä suunnitellaan yhdistettyjen kuljetusten terminaali ("kuivan maan satama") pitkille junille ja 150 hehtaaria uutta logistiikka-aluetta infraratkaisuineen. Kohde on Euroopan laajuisen ydinverkon (EU TEN-T) ainoa solmupiste Suomessa. Hankealue sijoittuu Kouvola – Lappeenranta radan sekä valtateiden 6 ja 15 rajaamalle, osittain jo rakennetulle logistiikka-alueelle, jota laajentamalla lisätään alueen kapasiteettia sekä parannetaan alueen toiminnallisuutta. Destian tehtävänä on laatia alueelle yleissuunnitelmatasoinen selvitys ja kaavarunko seuraavien suunnitteluvaiheiden lähtötiedoksi. – Työssä tarkennetaan alueen teknisiä reunaehtoja ja varmistetaan niiden toteuttamiskelpoisuus, määritellään alueen toiminnallinen kokonaisuus ja sen vaiheittain toteuttaminen kustannusvaikutuksineen sekä tarkennetaan alueen maankäyttöä laatimalla alueelle toteuttamiskelpoinen kaavarunko, erittelee johtava asiantuntija Heimo Rintamäki Destiasta. Suunnittelutyö on aloitettu helmikuussa 2016 ja se valmistuu alkuvuodesta 2017. Työhön osallistuu useita kymmeniä asiantuntijoita Destiasta ja sen yhteistyökumppaneilta. Suunnittelutyön tueksi kootaan alueen nykyisistä ja mahdollisista uusista toimijoista sekä vaikutuspiirin kuuluvista verkkopaneeli, jonka kautta pääsee tuottamaan tietoa ratkaisujen vaikuttavuudesta ja reunaehdoista. |