Uutiset - News

Voidaanko Suomen rappeutuvalle tieverkostolle nähdä jo parempi tulevaisuus?

Torstai 28.3.2024 klo 17.36 - Toimitus


Tietyöt ovat monelle tuttu näky etenkin kesällä, sillä monet tiet vaativat korjauksia talven jälkeen, minkä lisäksi tieverkostoa pyritään jatkuvasti suunnittelemaan niin, että liikkuminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Vaikka korjauksia tehdään, ei Suomen tieverkoston kunto ole kovinkaan kehuttava. Mutta näkyykö valoa tunnelin päässä jo vai rappeutuuko teiden kunto entisestään?

tie1.jpg

Suomen tiedetään olevan erittäin riippuvainen hyvästä tieverkostosta, sillä etäisyydet ovat pitkiä, mutta tästä huolimatta teiden kunto on rappeutumassa täysin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana huonokuntoisten teiden määrä on jopa kolminkertaistunut. Suomen teiden kunnon tulevaisuus ei myöskään näytä kovinkaan ruusuiselta, ainakaan tällä hetkellä.

Korjausvelan kasvamisen pysähtyminen vaatisi 4 000 kilometrin korjaustyöt vuosittain

Autoilijoilta kerätään vuosittain valtava määrä rahaa erilaisten verojen muodossa, minkä ensimmäisenä luulisi tietysti käytettävän tieverkostoon. Jos käytettäisiin, olisivat Suomen tiet huippukunnossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että iso osa rahoista valuu aivan toisenlaisiin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi tunnin junaan, jota kovasti ollaan suunnittelemassa. Tämä itsessään ei ole huono suunnitelma, mutta asioita olisi tässä vaiheessa hyvä laittaa tärkeysjärjestykseen paremminkin.

Hallituksen päättämät tieverkoston kunnostukseen käytettävät summat tuntuvat toisinaan olevan joka vuosi melkoista onnenpeliä, joita löytyy esimerkiksi myös NetBet -sivustolta. Summat vaihtelevat, mutta etenkin viime vuosina määrärahat ovat riittäneet vain alle 2 000 tiekilometrien päällystämiseen. Esimerkiksi vuonna 2023 Suomen teitä päällystettiin vain noin 1 600 kilometriä.

Nämä luvut ovat huolestuttavia, kun ottaa huomioon, että vuoden 2023 lopussa Suomessa oli huonokuntoisia maanteita noin 8 700 kilometrin verran. Liikennebudjetteihin kohdistuneet leikkaukset eivät ole yhtään helpottaneet asioita, vaan päinvastoin pahentaneet teiden kunnon ongelmia entisestään.

Tällä hetkellä korjausvelan määrä on kasvanut jo huimaan 1,7 miljardiin. Nykyisellä tahdilla huonokuntoisten teiden määrä tulisi kasvamaan 800 kilometrillä joka vuosi. Jos haluttaisiin, ettei korjausvelka kasvaisi, pitäisi joka vuosi pystyä päällystämään vähintään 4 000 kilometrin edestä teitä.

Uuden investointiohjelman myötä hieman valoa tunnelin päässä

Positiivisiakin asioita on ilmeisesti tapahtumassa, sillä vaikka kalliimpia rataverkkojen suunnitelmia ei ollakaan vielä unohdettu, niin uuden hallituksen kaavailema investointiohjelma toisi hyviä uutisia Suomen tieverkostolle. Neljän miljardin suuruisesta ohjelmasta väyläverkostoon on varattu 1,6 miljardia. Korjausvelan vähentämiseen on varattu noin 500 miljoonaa, mikä tosin saattaa vielä leikkauksien myötä hieman vähentyä.

Korjausvelan taittumisesta on ollut jonkin verran puhetta hallituksen puolelta. Jos velan taittaminen onnistuu, voisi tämä tarkoittaa, että huonokuntoisten teiden määrä kasvaisi vuodesta 2027 alkaen vain 400 kilometrillä per vuosi.

Hyväkuntoinen tieverkko mahdollisuus Suomen kilpailukyvylle ja kestävälle kasvulle

Pitkien etäisyyksien maana hyväkuntoinen tieverkosto on Suomessa erittäin tärkeä, ja se voisi myös parantaa maan kilpailukykyä ja kestävämpää kasvua. Vaikka haasteita tieverkoston kunnosta aiheutuu jo henkilöautoille, on pahempia haasteita luvassa raskaalle liikenteelle. Kauppojen toimitusketjut, teollisuus ja alkutuotanto ulottuvat Suomessa aivan kaikkialle, jonka vuoksi olisi erityisen tärkeää huolehtia, että tieverkosto on käytettävissä myös raskaammalle liikenteelle.

Vientiteollisuus, kilpailukyky ja sosiaali- ja terveysalan toiminta ovat monesti asioita, jotka unohdetaan tieverkostokeskusteluissa. Moni pitää teiden kunnostamista tärkeänä asiana, mutta kun kyse tulee rahasta, syntyy jonkinlainen negatiivisuus asian suhteen. Hyväkuntoisella tieverkostolla on valtavat vaikutukset koko Suomen yhteiskuntaan, mitä harvemmin osataan ajatella, kun mietitään teiden kunnostamista.

tie2.jpg

Tieverkoston tulevaisuudessa pieniä valopilkkuja

Suomen tieverkoston kunto on ollut kuuma puheenaihe joka vuosi, ja se on herättänyt huolta monissa alan asiantuntijoissa sekä itse autoilijoissa. Teiden kunnossa tällä hetkellä ei todella ole kehumista ja niiden kunnostustoimenpiteillä alkaa olla todella kiire. Uusi investointiohjelma kuulostaa positiiviselta ensiratkaisulta, mutta mikäli Suomesta haluttaisiin tehdä entistä kilpailukykyisempi, niin hyväkuntoiseen tieverkostoon olisi ensisijaisen tärkeää panostaa.