Yrjö Raunisto: Miten tehdä Suomesta jälleen maanrakennuskoneiden valmistuksen kärkimaa?

Suomessa on perinteisesti osattu kehittää ja valmistaa työkoneita vaativiin erikoiskäyttöihin, kuten esimerkiksi metsäkoneita joissa olemme valmistusmäärissäkin mitattuna maailman ehdoton kärkimaa. Myös kaivoskoneiden, murskien ja poralaitteiden valmistus on merkittävää. Maanrakennuspuolella meillä on vahvaa lisälaitevalmistusta erityisesti omien markkinoiden tarpeisiin, mutta millä keinoilla Suomi saataisiin laajemmin takaisin konevalmistuksen kartalle?

(kuva yllä: Yrjö Raunisto tunnetaan visionäärinä maanrakennuskonealan koneiden ja laitteiden kehityksessä. Rauniston mielestä Suomi voisi nousta vielä takaisin maanrakennuskoneiden valmistuksen kärkimaaksi mutta se vaatii paljon muutosta koulutukseen, asenteisiin ja työtapoihin. Kuvassa Rauniston kehittämä uutta teknistä ajattelua edustava, ainoana maailmassa myös ylöspäin iskevä hydraulinen RaMeC -vasara.)

Vielä 1970-1980 luvuilla Suomessa oli mm. kolme kaivinkonevalmistajaa, neljä traktorikaivurivalmistajaa, kaksi tiehöylävalmistajaa, kaksi hydraulivasaravalmistajaa, kaksi pyöräkuormaajavalmistajaa, kaksi kivimurskainvalmistajaa, mobiilinosturivalmistaja, todella suuri kallioporakonevalmistaja ja paalukonevalmistaja. 

Mitä sitten tapahtui 80- ja 90-luvuilla? 

- Kaivinkone-, pyöräkuormaaja- ja mobiilonosturivalmistus loppui kokonaan, traktorikaivuri- ja tiehöylävalmistus tippui radikaalisti samoin kuin muiden laitteiden valmistajien määrä väheni oleellisesti. Ainoastaan lisälaitepuolella tapahtui jotain uuttakin mikä johti myöhemmin kansainvälisille markkinoille esimerkiksi pontiniskijöissä ja seulakauhoissa. Kun siirryttiin 2000-luvulle niin laskukausi jatkui edelleen maanrakennuskoneiden ja laitteiden valmistuksessa; 80-luvulla suomalaisten tilalle tulivat japanilaiset, sitten korealaiset ja viimeisimpänä kiinalaiset, analysoi insinööri ja yrittäjä Yrjö Raunisto, joka tunnetaan kansainvälisesti innovatiivisena maanrakennuskoneiden kehittäjänä. Raunisto on työskennellyt alalla vuodesta 1970 ja saanut mm. vuonna 2001 ”rakennuskonealan Nobel-palkintona” tunnetun Nowa Inno Award -palkinnon kehittämästään sivuotto pontiniskijästä. Tänä päivänä Rauniston yritys RaMeC valmistaa innovatiivista toisen sukupolven sivu-otto pontiniskijää sekä hydraulista vasaraa, mikä ainoana maailmassa lyö myös ylöspäin tehden kaivukoneen vasarakäytöstä paljon energiatehokkaampaa ja rakenteita säästävää. 

Syy suomalaisen valmistuksen vähentymiseen on Rauniston mielestä paljon koulutuspuolella. 

- Mielestäni niin yliopisto, ammattikorkeakoulu kuin ammattikoulutuksenkin taso on romahtanut. Entisajan opistoinsinööri on ammattiasenne-koulutuksessa jo yli nykyisen yliopistokoulutuksen. Ja 70-luvun puhtaaksipiirtäjä oli työnantajan kannalta katsottuna pätevämpi kuin nykyinen ammattikorkeakoulu-inssi. Ammattikoulun taso on negatiivinen eli yhden vuoden oppisopimuksella oppii paljon enemmän kuin kolmessa vuodessa ammattikoulussa. Joskus törmää siihen että konerakennus diplomi-inssi ei hallitse vektorilaskentaa eikä kokoonpano-piirrustusten tekemistä tai kaksi lukukautta käynyt ammattikorkeakoulu-inssi ei osaa edes tilavuuslaskua tai neljä vuotta ammattikorkeakoulua käynyt automaatio-inssi ei osaa kytkeä akkua sarjaan. Eli mielestäni Suomessa teknillisen koulutuksen taso ei enää tue tuotekehitystä eikä laadukasta valmistusta, jyrähtää Raunisto. 

Myös nykyisen suunnittelun ja tuotannon välistä yhteistyötä Raunisto kritisoi: 

- Jos kysytään yleisesti että kumpi tietää hitsauksesta enemmän: luokkahitsari vai insinööri, niin vastaus on kaikille selvä: luokkahitsari. Mutta montako kertaa suomalainen insinööri menee kysymään hitsarilta neuvoja? Ei todennäköisesti koskaan. Mutta hitsauspiirrustukset tekee insinööri ja kun keskusteluyhteyttä ei ole niin ”sutta” syntyy jo ennen hitsausta. Vielä suurempi ammattitaitoero tulee suunnitteluinsinöörin ja CNC-koneistajan välillä. Ammattitaitoisella koneistajalla on satojen tuntien koulutus, insinöörillä ei juuri ollenkaan ja taas ”susi” on jo valmis ennen valmistusta. Kysyttäessä erään ison laitevalmistajan CNC-koneistajalta, montako kertaa insinööri käy näyttämässä piirustuksia ja kysymässä nevoja toleransseista, valmistustavoista jne. niin CNC-koneistajan vastaus on: ”Ei koskaan”. Vielä 80-lukuun saakka insinöörillä oli pakollinen harjoittelu jakso; nyt se vaatimus on jo kauan sitten hylätty ja yhteistyöongelma on valmis. Meiltä puuttuu nykyään ns. japanilainen ryhmätyömalli missä suunnittelijat ovat jatkuvasti tekemisissä tuotannon kanssa hakien laatua ja entistä parempia rakenneratkaisuja, sanoo Raunisto. 

Kolmas syy maanrakennuskoneiden valmistuksen taantumiseen on Rauniston mielestä yritysten johdossa, mikä näkyy erityisesti myynnin etääntymisenä asiakkaasta ja varsinkin myytävän laitteen päivittäisestä käytöstä. 

- Me täällä RaMeCilla kutsumme tätä ”TSS”:ksi (Trouble Shooter Salesman), eli että jokainen pontiniskijän ja hydraulivasaran myyntimies osaa oman ja kilpailijan teknilliset tiedot sekä laitteiden tuottavuuden. Hän myös osaa asennuksen kaivinkoneeseen; esimerkiksi Saksassa vain 50 %:ia laiteasennuksista on oikein tehty ja Suomessa %-luku on vieläkin pienempi. Myyjä myös osaa kouluttaa kuljettajan ja asiakkaan työpäällikön sekä hän seuraa säännöllisesti asiakkaan koneen menestystä, toteaa Raunisto. 

Miten sitten nostaa Suomi taas maanrakennuskoneiden valmistuksen yhdeksi kärkimaaksi? 

- Periaatteessa haaste on hyvin yksinkertainen, sillä viimeiseen 30 vuoteen koneiden perusrakenteen kehitys on ollut hyvin pientä. Hydraulinen kaivinkone oli jo 30 vuotta sitten jopa 90 %:sti samalla tuottavuus tasolla kuin nykyinen 2018 malli. Kun isäni osti uuden Cat 950 pyöräkuormaajan vuonna 1961, niin 57:ssä vuodessa on tapahtunut rakenteessa isoja muutoksia vain Hanomagin kehittämät akseleiden lukot ja jousitus. Kun Krupp kehitti 60-luvulla hydraulivasaran, vuoden 2018 vasarassa on edelleenkin vain 50 %:n hyötysuhde ja kaivinkonetta vahingoittavat painepiikit sillä kiveä yritetään rikkoa väkivallalla - ei järjellä. Pontiniskijöissä sodan jälkeen ainoa kehitys oli vuonna 1993 suomalaisen Movaxin kehittämä sivu-otto pontiniskijä. Ja nyt me olemme osaltamme viemässä kehitystä seuraavalle tasolle vasaroissa ja pontiniskijöissä. Yleisesti voidaan sanoa että jos ostat kännykän tai tietokoneen, niin 3-4 vuden jälkeen se on vanhanaikainen, mutta maarakennuskoneet ovat pääsääntöisesti 30-40 vuotta vanhoja niin tuottavuudeltaan kuin konseptiltaan. Tämä pitäisi nähdä postiivisena asiana ja täysin uusia rakenteita kehittämällä suomalaiselle erikoiskonevalmistukselle löytyisi varmasti tilausta maailman markkinoilta. Hinnalla emme voi kilpailla mutta teknisellä ylivertaisuudella varmasti, uskoo Raunisto. 

Mistä niitä innovaatioita keksitään mitkä mahdollistaisivat maanrakennuskonevalmistuksen uuden nousukauden Suomessa? 

- Meidän pitää saada suunnittelijat ja tuotanto takaisin keskusteluyhteyteen japanilaismallisella ryhmätyöllä. Myyntimiehet pitää innostaa ”TSS-miehiksi” jolloin palautteet saadaan nopeasti tuotekehitysosastolle. Ja tuotekehityksen välineeksi myös kynä ja paperi - ei pelkkä AutoCad, sillä antropologikin kertoo miksi kynä ja paperi on tuhansien vuosien evoluutio; AutoCadillä vain 20-30 vuotta. Yksinkertaisesti sanottuna: vain kynä ja paperi tuo luovuutta, pelkkä AutoCad tappaa luovuuden - silti AutoCad on kynän ja paperin erinomainen apuväline. Teknilliseen koulutukseen pitää tuoda takaisin vanhat, hyväksi havaitut arvot yhdistettynä nykyteknologian mahdollisuuksiin. Matematiikka ja fysiikka taas koulutuksessa kunniaan samoin kuin käytännön ammattitaito. Jokaiseen kouluun pitää saada myös asennekoulutusta eli miksi olemme tässä ja mikä on yhteistyön sekä ammattitaidon merkitys. Valmistavissa yrityksissä erittäin tärkeää on yhteistyön korostaminen eri osastojen välillä - erityisesti T&K ja valmistus - ne aina saman katon alle, listaa Raunisto ratkaisumallejaan. 

Esimerkkinä onnistuneesta maanrakennuskonelaitteen valmistuksesta Raunisto ottaa omasta elämästään, missä kehitystarina jatkuu edelleen tänäkin päivänä. 

- Kun aloitimme oman tuotteen kehityksen meillä oli jo 20 vuoden kokemus hydraulisista kaivinkoneista. Myimme 80-luvun lopulla peinteistä pontiniskijää, jolloin asiakkaat pyysivät: ”Jos pontti on yli 6-8 metriä, joudumme ottamaan nosturiasenteisen ja silloin työ maksaa 2-3 kertaa enemmän - tee jotain?”. Niinpä vuonna 1991 keksimme uuden tavan tehdä ponttitöitä eli sivu-otto pontiniskijän, jolla työkustannukset putosivat yli 40 %. Myimme tuotetta heti 50%:ia korkeammalla hinnalla kuin saksalaiset/japanilaiset myivät ja silti asiakkaat tekivtä tekivät urakoinnilla rahaa. Paransimme ”TSS” myyntisysteemiämme ja 5-7 vudessa nostimme tuotteen hintaa yli 100%:ia ja silti asiakas teki enemmän rahaa kuin perinteisillä pontiniskijöillä. Myyntikatteemme nousi yli 60 %:ia ja käyttökate yli 20 %:ia. Menestykseksi maailman markkinoilla tulleeksi sivu-otto pontiniskijää myytiin 13 vuodessa yli 40 eri maahan. Viedäksemme kehityksen seuraavalle tasolle aloitimme vuonna 2013 uudella yrityksellä toisen sukupolven pontiniskijän tuotekehittelyn, mikä nostaa jälleen asiakkaan urakoinnin tuottavuutta merkittävästi. Vaikka tässä esimerkissä puhun vain omasta kokemuksestani, näen että vastaanvanlaisella toiminnalla Suomessa.