Tuleva Valmet terävöittää bioenergiantuotantoon liittyvää liiketoimintaansa
02.01.2014 15.23 Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminta, tuleva Valmet, tarjoaa energialiiketoiminnassaan lämpö- ja voimantuotantoratkaisuja biomassan, jätteen ja hiilen hyödyntämiseen.
Biomassaan perustuvien energiantuotantoratkaisujen osalta Valmet terävöittää tarjontaansa ja keskittyy jatkossa kattilalaitoksiin, kerrosleiju (BFB)- ja BioGrate-polttoteknologioihin perustuviin pienen kokoluokan voimalaitoksiin sekä kerrosleiju (BFB)- ja pellettiteknologiaan perustuviin, suuren kokoluokan lämpölaitoksiin. Tuotevalikoiman terävöittämisen seurauksena Valmet on sopinut myyvänsä pienen kokoluokan lämpölaitos -liiketoimintansa sekä siihen kuuluvat palvelutoiminnot Suomessa, Venäjällä ja Ruotsissa. Yritysjärjestelyjen kauppahintaa ei julkisteta. Liiketoimintajärjestelyt Suomessa ja Venäjällä Suomessa ja Venäjällä Valmet myy pienen kokoluokan lämpölaitos -liiketoimintansa suomalaiselle KPA Uniconille. Liiketoiminta on nykyisin osa MW Power Oy:tä ja sen vuotuinen liikevaihto on ollut noin 20 miljoonaa euroa. Liiketoimintakauppaan kuuluvat Suomessa Kiuruveden toiminnot mukaanlukien tuotanto sekä Venäjällä Moskovan huoltotoiminnot. Suomen toiminnot työllistävät 68 henkilöä ja Venäjän toiminnot neljä henkilöä. Kauppaan sisältyvät BioGrate- ja pellettiteknologiaan perustuvat pienen kokoluokan lämpölaitokset (tyypillisesti teholtaan alle 25 megawattia (MWth)), tuliputkiteknologiaan perustuvat öljy- ja kaasukattilat sekä näihin liittyvät palvelut. Samassa yhteydessä Valmet ja KPA Unicon ovat sopineet yhteistyöstä BioGrate- ja pellettiteknologioiden kehittämisessä sekä arinoiden ja modulien valmistamisessa. Suomen toimintojen osalta kauppa saadaan päätökseen vuoden 2014 tammikuun loppuun mennessä ja Venäjän toimintojen osalta vuoden 2014 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Liiketoimintajärjestelyt Ruotsissa Ruotsissa Valmet on sopinut pienen kokoluokan lämpölaitos -liiketoiminnan myymisestä osalle MW Power AB:n nykyistä johtoa. Kauppaan sisältyy Sävsjön toiminnot, mukaanlukien tuotanto. Sävsjön toiminnot työllistävät 42 henkilöä. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen tammikuun alussa 2014. Kauppaan sisältyvät pienet pellettilämpölaitokset, öljy- ja kaasukattilat sekä näihin liittyvät palvelut. Liiketoiminnan liikevaihto on ollut noin seitsemän miljoonaa euroa. KPA Unicon Group Oy on kattilalaitosten kokonaistoimituksiin ja elinkaaripalveluiden tarjoamiseen erikoistunut yritys. Tavoitteena on toimittaa asiakkaille valmiit ratkaisut lämmön- ja höyryntuotantotarpeisiin sekä tukipalvelut laitoksen käyttöaikana ja huoltojen yhteydessä. KPA Unicon Group Oy:n liikevaihto oli edellisellä tilikaudella (2012) noin 30 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 3,8 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee 70 energia-alan ammattilaista. Konsernin päätoimipaikka on Pieksämäellä. www.kpaunicon.com
|