Uusi ohjelma edistämään erityisesti elinkeinoelämän materiaalitehokkuutta11.01.2014 11.10 Työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön asettama työryhmä on luovuttanut ministeriöille ehdotuksensa Suomen kansalliseksi materiaalitehokkuusohjelmaksi. Ohjelma tavoittelee ”kestävää kasvua materiaalitehokkuudella”. Tämä tarkoittaa pyrkimistä samanaikaisesti talouskasvuun, luonnonvarojen viisaaseen käyttöön ja irtikytkentään haitallisista ympäristövaikutuksista. Ohjelman avulla luodaan edellytyksiä ekologisesti kestävälle kasvulle ja työpaikoille. Samalla edistetään elinkeinoelämän kilpailukykyä ja tasapuolisia toimintaedellytyksiä sekä luodaan edellytyksiä uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen ja vahvaan osaamiseen perustuvan korkean arvonlisän tuotantoon. Ohjelma esittää kahdeksan toimenpidettä materiaalitehokkuuden edistämiseksi. Materiaalitehokkuuden jatkuva parantaminen edellyttää uusien toimintatapojen, liiketoimintojen ja uuden teknologian kehittämistä. Tämä vaatii tutkimusta ja osaamista. Siksi ohjelma esittää tutkimus- ja innovaatio-ohjelmien kokoamista tiedon lisäämiseksi, tiedonkulun parantamiseksi ja synergian luomiseksi eri toimijoiden kesken. Jotta nämä uudet teknologiat ja toimintamallit saadaan nopeasti käyttöön, ohjelma esittää yritysten hallinnollisen taakan keventämistä muun muassa jäte- ja ympäristölupajärjestelmän selkeyttämisellä. Tämä helpottaa uusien teknologioiden käyttöönottoa, referenssi- ja koelaitosten asianmukaista ja ripeää toteutusta sekä jätteiden ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä. Ympäristölupamenettelyjen keventämisehdotuksella on kiinteä yhteys hallituksen tekemän rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoon. Ohjelma esittää myös tukea määräaikaiselle materiaalikatselmushankkeelle. Se kannustaisi yrityksiä selvittämään materiaalivirtojaan ja tunnistamaan tehostamismahdollisuuksia Motiva Oy:n kehittämän mallin avulla. Lisäksi esitetään hallinnon ja yritysten välisen materiaalitehokkuussopimuksen kokeilua materiaalitehokkuuden vauhdittajana. Ohjelman esittää myös, että ympäristöministeriön johdolla ja yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa vahvistetaan EU:n materiaali- ja resurssitehokkuuspolitiikan kansallista valmistelua. Tavoite on, että Suomi voi tarjota merkittävän panoksen EU-politiikkaan. Euroopan komissio valmistelee laajaa resurssitehokkuuspolitiikkaa resurssien käytön ja ympäristövaikutusten irtikytkennän saavuttamiseksi. Suomen erityispiirteiden, kuten uusiutuvien luonnonvarojen ja mineraalien saatavuuden, pitkien etäisyyksien ja ilmaston huomioon ottaminen on tärkeää, koska EU:n tulevilla toimilla ja materiaalitehokkuuden mittaustavoilla voi olla merkittävä vaikutus Suomen talouteen. Suomi poikkeaa monista EU maista, koska täällä on useita luonnonvaroja, kuten mineraaleja ja metsää, mutta myös tilaa ja puhdasta vettä. Myös energian ja materiaalikulutuksemme on erilaista, koska tuotamme esimerkiksi paperia yli 100 miljoonalle ihmiselle ympäri maailmaa ja uusiutuvan energian tavoitteesta merkittävä osa on määrä täyttää kotimaisella bioenergialla. Materiaalitehokkuusohjelma on TEM:n verkkopalvelussa osoitteessa: www.tem.fi/julkaisut |