VTT: Etelä-Australian metsäteollisuuden kannattavuus nousuun biojalostamotuotannolla28.12.2013 11.10
VTT on selvittänyt Etelä-Australian hallituksen tilauksesta Green Triangle -alueen metsäteollisuuden nykytilannetta sekä arvioinut, millaista lisäarvoa korkean teknologian tuotannolla voi olla tulevaisuudessa saavutettavissa. VTT:n seitsemän konkreettista toimenpide-ehdotusta tähtäävät paikallisen tuotannon jalostusarvon nostamiseen lyhyellä aikavälillä ja erikoistuneen biojalostamotuotannon kehittämiseen pidemmällä aikavälillä. Etelä-Australian hallitus tilasi VTT:ltä kehityshankkeen alueen metsä- ja sahateollisuuden tuottavuuden parantamiseksi ja yritysten yhteistyön kehittämiseksi. Vuoden mittaisen kehityshankkeen tuloksena VTT on julkistanut tutkimusraporttinsa, jossa se suosittelee alueelle seitsemää tulevaisuuspolkua. Kolme tulevaisuuspolkua on suunnattu lyhyelle, noin 3-5 vuoden aikajänteelle ja loput neljä tulevaisuuspolkua yli 10 vuoden aikajänteelle. Lähivuosina paikallisen metsäteollisuuden tuottavuutta voidaan parantaa kohdistamalla toimenpiteet hyödyntämättömien tukkivarojen käyttöön, rakennusteollisuuden tuotantoarvon kohottamiseen sekä kuituraaka-aineen ja sivuvirtojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Esimerkiksi tukkien röntgen-skannauksella voidaan VTT:n mukaan lisätä nykyisten sahojen tuottoa 5 %, jolla saataisiin suurille sahoille noin 70 miljoonan Australian dollarin vuotuinen lisä myyntituottoon. Puun sisään katsovan röntgen-skannauksen avulla voidaan tehostaa sahatuotteiden ohjaamista optimaalisiin käyttökohteisiin. VTT:n pitkän tähtäimen suositukset edellyttävät uusien tuotantoyksiköiden rakentamista. VTT suosittelee korkean jalostusasteen biojalostamotuotteiden tuotantoa: imukykyisten materiaalien ja kalvojen, selluloosatekstiilien, biopohjaisten kemikaalien ja polymeerien sekä nanoselluloosan tuotantoa. Etelä-Australian teollisuus-, innovaatio- ja kauppaministeri Tom Kenyon kiitteli VTT:tä tehdystä työstä: ”VTT on maailman johtava organisaatio tutkimuksen muuntamisessa konkreettisiksi liiketoimintamahdollisuuksiksi. Raportti tarjoaa meille suunnan seuraaville 5-10 vuodelle ja vielä sen jälkeenkin.” Kaksivaiheisen hankkeen rahoittivat Etelä-Australian osavaltio ja Australian liittovaltion hallitukset. Etelä-Australiassa on suuret metsävarat: istutettua metsää on yli 340 000 hehtaaria. Pääpuulajeja ovat mänty ja eukalyptus. Sahateollisuus työllistää noin 35 % väestöstä Etelä-Australian Green Trianglen alueella. Raportti verkossa: http://www.dmitre.sa.gov.au/manufacturing_works/programs_and_initiatives/cellulose_fibre_chain_initiative |